Työn manifesto

Elämme todella tiukkoja aikoja. Ihmiset kyynistyvät helposti. Kyynistyminen johtaa heikkoon työskentelymotivaatioon ja tulokseen. Teemme näennäisesti sen, mikä riittää, mutta emme kuitenkaan riittävästi.

Seuraavaksi siitä mitä on tapahtunut:
apinat1Alussa työ oli maittavaa ja mukavaa. Uuteen oli kiva lähteä. Teimme jotakin yhdessä. Arki oli juhlaa. Kuljimme voitosta voitoon. Ideoita. Rohkeutta. Veljeyttä. Ketteryyttä.

Muistamme ne ajat, jolloin teimme töitä niska limassa, tunteja laskematta yhteisen hyvän eteen. Emme tehneet työtä saadaksemme palkkaa, emme tehneet työtä koska sitä piti tehdä. Teimme työtä yhteisen tavoitteen eteen. Halusimme valloittaa maailman. Vaikeampina aikoina halusimme pelastaa maailman.

Hyvinä aikoina olimme mestarijoukkue, jota johdettiin karismaattisesti valmentaen. Palo oli nähtävissä kaikkien silmistä.

apinat2Onko powerpoint oikein? Miten tämä koodiavain toimii? Miltä neljännes näyttää? Mistä voimme säästää? Meillä menee hyvin, mutta tehostetaan vielä vähän.

Talouden tunnusmerkit alkoivat jo mennä hieman alamäkeen. Teimme kuitenkin tulosta. Samaan aikaan työmme organisoitui. Sitä oli pakko orgainsoida. Tarvittiin seurantaa jotta jaksaisimme. Tarvittiin HR. Seurannan mittaristo valui työpaikalle, jossa työtä tehtiin aikaisemmin pizzalaatikoiden päältä kokiksen voimalla.

Samaan aikaan alkuhuuma ja ihastuminen alkoi jo laimentua. Laimentuminen tapahtui sekä henkilökohtaisella että organisaatiotasolla. Ihmisillä veto työpaikan imusta alkoi siirtyä muihin suuntiin. Esimerkiksi perhe ja harrastukset alkoivat muuttua merkityksellisemmiksi. Työpaikan heimo oli vielä olemassa, mutta odotimme jo kello neljää ja perjantaita. Tässä kehityssuunnassa ei ollut sinällään mitään pahaa – kehityssuunnan laukaisivat vain työstä etäännyttävät voimat. Työnimu ei enää vetänyt.

apinat3 Tehostus. Säästäminen. Uudet Innovaatiot. Likoonlaittaminen. Samassa veneessä. Kaikkien panos on tärkeää. Emme tee tätä turhaa. Seuraava käänne voi olla jo positiivinen.

Toimitusjohtaja puhuu. Sieltä tulee sanoja: ”kaikki on hyvin, mutta jokaisen pitää silti löytää keinoja säästää ja oikoa kulmia.”

Samaan aikaan työntekijän pitää painaa samalla energialla kuin silloin aikaisemminkin, kun kaikki oli tuoretta ja ihanaa. Mutta olemme oppineet työntekemisen uudet säännöt. Teemme juuri sen, mikä riittää. ja teemme kuitenkin parhaamme. Samaa draivia ei ole. Tottakai toivomme uutta innovaatiota joka pelastaa kaiken. Mutta samaan aikaan tiedostamme että seuraavana leikkauslistalla voimme olla me.

”Miksi ihmeessä etsisin tehokkaasti säästöjä, kun samalla se tietää minulle lisää töitä? Jokainen pelastaa ennen kaikkea itsensä. Minun on oltava tarpeellinen. Minun on osoitettava arvoni. Minun on selviydyttävä.”

Viime vuosina olemme oppineet tehostamaan ja säästämään. Lukujen valossa yhä suurempi määrä työtä tehdään pienemmillä resursseilla. Kaikkialta säästyy ja paljon. Voisimmepa tuotteistaa säästämisen, ja tehdä siitä ison busineksen maailmalle. Olemme tällä saralla muita niin paljon edellä.
Mutta samaan aikaan olemme menettäneet sen, mistä emme saisi missään nimessä säästää – Palavan intohimon tehdä töitä.

Winston Churchillin sanoin:
”Success consists of going from failure to failure without loss of enthusiasm.”

Seuraavaksi kerron, miten imu työhön on palautettavissa kestävästi, pysyvästi ja syvällä tasolla.

Mutta kerrataan ensin ongelma:

  • Suomalaiset ovat loistavia tehostamisessa.
  • Tehostamista ollaan voitu tehdä, koska tehokkuus on mitattavissa konkreettisilla mittareilla.
  • Tehostamista pitää tehdä vieläkin lisää.
  • Jo nyt on havaittu tehostamisen ongelma: kun jatkuvasti käytetään juustöhöylää, vähenevät kyllä tekijät ja resurssit, mutta itse työn teho ei kasva samassa suhteessa.
  • Työntekijät kokevat, ettei työntekemisen edellytyksiä enää ole entiseen malliin.
  • Väki kyynistyy, ei heittäydy työntekemisen imuun.
  • Olosuhteet koetaan lannistaviksi.
  • Ei synny ajatusta: ”kaikkialla on nyt vaikeaa, yhdessä tästä kuitenkin selvitään.”
  • Tällöin ei pistetä välttämättä edes parasta.
  • Ongelma on suuri etenkin yrityksille, jotka ovat perustaneet liiketoimintansa uuden innovoinnille ja keksimiselle. Innovaatiot kun eivät usein enää synny tilanteissa, joissa sitruuna on rutistettu aivan kuivaksi.
  • Perusteollisuudessa ja palveluntarjonnassa tilanne ei ole välttämättä yhtä paha: paperia kuitenkin menee, talopaketteja tullaan myymään, hiuksia leikataan. Mutta samalla tavalla täältäkin löytyy ongelmia – miten erottua tiukentuvassa kilpailussa edukseen?
  • Ongelma: Miten saada työn tehokkuus ja tuottavuus nousemaan 10-20 % kun ajat ovat nämä?

Kaikki ne keinot, jotka palauttavat sisäistä yrittäjyyttä työntekemiseen auttavat yleensä työn tekemistä. Mitä sisäinen yrittäjyys sitten tarkoittaa?

Sisäisellä yrittäjyydellä tarkoitan sellaista henkilökohtaista työsuhdetta, jossa työ koetaan taas niin merkittävällä tavalla sisäisesti, että se alkaa vetää puoleensa. Oleellista on löytää jonkinlainen syvä yhteys siihen, mikä alunpitäen on ollut tärkeää työssä.

Pelkkä yhteyden luominen ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan myös kulttuurista muutosta. Tarvitaan todellakin tunnetta, että olemme tässä veneessä yhdessä. Ja soutamalla samaan suuntaan voimme saavuttaa kuivaa maata jalkojemme alle.

Kun muutos tapahtuu läpi koko organisaation, tapahtuu kahdenlaisia asioita.

Tällainen muutos kultuurissa ja sisäisessä asenteessa näkyy välittömästi työn ”tehokkuudessa”. Juustohöylän sijaan muutos tulee sillä toisella puolella – merkittävämmällä puolella. Tehokkuusajattelun ytimessä on aina ollut ajatus siitä, että leikkauksista ja järkevöittämisistä huolimatta työn tuottavuus ei kärsi. Se on kuitenkin kärsinyt.

Nyt tuottavuudelle annetaan mahdollisuus kääntyä nousuun.

Taiteissa puhutaan sisäisestä kurista.

Taiteilijat ovat varsin usein suhteellisen alhaisessa yhteiskuntaluokassa eläviä selviytyjiä. He tekevät taidetta, jota välttämättä juuri kukaan ei osta. Taidenäyttelyistä syntyy usemmiten vain kuluja. Syklisessä elämässä vaihtelevat luomisen vimma, näyttelyiden valmistelu, näyttelyiden kokeminen ja näyttelyn jälkeinen tyhjyys.

Mutta tyhyydestäkin itse työ, taiteen tekeminen alkaa taas kutsua taiteilijaa. Voimme ihmetellä tuota järjenvastaista toimintaa mitä taiteilija tekee. Onko tosiaankaan fiksua piirtää tai maalata jotakin marginaalista, joka ei tuo kuitenkaan leipää pöytään? Olisiko ollut kuitenkin viisaampaa lukea joku järkevä ammatti, ja saada parempi elämä hyvän työpaikan kautta?

Vaikka taiteilija on usein rikki ja hajallaan taloudellisista seikoista, on hän useimmiten onnellinen. Hänellä on sisäinen palo ja sisäinen kuri toteuttaa työtään. Hän on sitoutunut asialleen. Palkkio sitoutumisesta on mittaamaton aarre.

Tiedätkö Peter Panin? Hän oli poika joka ei halunnut kasvaa aikuiseksi.

Ympäröivä maailma kuitenkin pauhasi niin kovaa, että muutos aikuisuuteen oli välttämätöntä. Mutta Peter Pan ei suostunut kasvamaan. Usein taiteilijat (ja itse asiassa urheiluvalmentajat) ovat tällaisia Peter Paneja. He eivät ”suostu” kasvamaan aikuisiksi.

Aikuiseksi kasvamisella tarkoitan ulkoiselle paineelle perkiksi antamista. Ulkoista painetta edustaa järjen ääni, joka kertoo ulkopuolisen maailman vaatimuksien olevan jyrkässä ristiriidassa Peter Panin yritelmien kanssa. Paine tulee laskujen, lyhennyksien ja tehostamisen piiloviesteissä. Se on luettavissa rivien väleistä: vaikka kuinka pyristelet ja yrität, olisi jo aika tunnustaa tosiasiat.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

Ajattelen toisin.

Tosiasioita ei tule käyttää siten että menetämme Peter Panimme. Tosiasioiden vuoksi sisäistä kuria ja työn paloa ei pidä uhrata.

Tosiasioita pitää ennemminkin käyttää edellä mainittujen asioiden synnyttämiseen.

kuvat: Sami Paavilainen