Systeemisyydellä tarkoitetaan suunnilleen sitä, että kaikki mahdollinen vaikuttaa kaikkeen. Tästä seuraa, että jonkin jutun pieni muutos voi aiheuttaa muutoksia jossakin muualla (perhosefekti). Nämä muutokset eivät ole ennustettavissa.

Aloitin tänään kevätseminaarin oman esitykseni pääotsaketasoisen valmistelun. Ajattelin lähteä liikenteeseen huipputulokseen tähtäävän valmennustiimin ja ryhmän systeemisestä tarkastelusta. Eli pohtia niitä elementtejä jotka saattavat olla tuloksen tekemisen takana. Seuraavaksi avaan näiden elementtien raknetamiseen liittyviä polkuja ja keinoja. Ja tätä kautta lähestyn kaikkea sitä, miten valmentajan tulee olla suhteessa urheilijoihin jotta tuloksen tekeminen on mahdollista. Tai en ainakaan esty.

Tein edustuksen uimareista jo systeemikartankin. Tuli kyllä mielenkiintoinen maisema (kuten Matti Alpola asiaa tarkasteli), joka paljasti itselle tärkeää informaatiota systeemistämme. Elopin termi “ekosysteemi” resonoi kartassa vahvasti.

Tags: , ,