Jyväskylässä tuppaa näitä ilmoittautumisia, viestijärjestyksiä ja muita kömmähdyksiä tapahtumaan säännöllisin väliajoin. Nyt oli sitten minun vuoroni. Ajattelin ensin, etten kommentoi koko asiaa, mutta kun AP nosti asian esille omassa blogissaan, niin ajattelin selventää tilannetta. Lisäksi pari puhelua on jo asian tiimoilta ehtinyt tulla nyt aamulla.
Tein ilmoittautumisia Tampereen Avoimiin viimeisenä ilmoittautumispäivänä. Uimarit olivat laittaneet lajit Facebookkiin, osalta jouduin niitä tekstiviesteillä ja soitteluilla metsästämään. AP oli laittanut lajit kuten kuuluukin. Mutta jotakin häikkää oli? Mietinkö onko hän tulossa kipeäksi ja tarkistaisin lajit vielä kertaalleen? No en muista miten asia meni. Mutta…
Kun listat julkaistiin, ei AP ollut niillä mukana. Olin unohtanut hänet!
Ajattelin että asia ei ole sen kummempi. Onhan kyseessä kuitenkin inhimillinen erehdys, ja jälki-ilmoittautuminen on mahdollista kaikissa muissa kilpailuissa (paitsi tietty SM-tasolla).
Tampereen päästä vastaus oli kuitenkin tyly. Kilpailuissa noudatetaan mestruuskilpailusääntöjä, eikä jälki-ilmoittautuminen ole näin mahdollinen. Sori.
Tässä vaiheessa taistelu heräsi. Hetkinen. Onko oikeasti niin, että Suomessa on varaa jättää Olympiavuonna Olympialaisiin tähtäävä urheilija rannalle jonkin pykälän vuoksi? Kenen etu se on? Täyttyykö tässä urheilun periaate, jossa kaikki parhaat olisi saatava samalle viivalle? Kuka AP:n kilpakumppaneista kokee oikeasti vääryyttä siitä, ettei kovin koetus ole mukana? Voiko joku mestaruuskilpailusääntökohta pyyhkäistä pois mahdollisesti puolet EM-kilpailuihin valmistavan polun starteista? (Ja tarkennus: minähän ne pyyhkäisin pois unohduksellani)
Vetosin Tampereeseen, katsoin läpi sääntökirjat sekä FINA:sta että Uimaliitosta. Pyysin tukea liittotasolta.
Kaikki tekivät kaikkensa, jotta AP olisi päässyt uimaan kilpailuihin.
Olin optimistinen aivan kalkkiviivoille asti. Koska asia ei ollut yksiselitteinen, oli olemassa toivoa. Oli toivoa, että hirveä mokani olisi saatu korjattua. Toivoa tukivat sääntökohdat sekä yleinen urheilijan etuun taipuva tuomintakäytäntö. Siis se, että epäselvissä tilanteissa asiat tuomitaan urheilijan eduksi.
Tampere seisoi kuitenkin suoraselkäisesti päätöksensä takana. Huolimatta mistään perusteluista ei jälki-ilmoittautumisia hyväksytä.
Monet ihmiset tekivät tässä kohtaa todella paljon töitä saadakseen AP:n mukaan kisatapahtumaan. Siitä iso kiitos heille. Tein itsekin todella pitkän puhteen asian selvittämiseksi.
Olisinpa vain ollut ilmoittautumishetkellä yhtä hereillä.
