Viikonloppu meni mökin siivouksessa. Olemme vuokranneet sen vuodeksi eteenpäin. Ostimme mökin kalustettuna joku viisi, kuusi vuotta sitten. Siitä lähtien sinne on kasattu omaa “vielä hyvää mökillä”- tavaraa. Ja kun alla ovat olleet entisen omistajan samanmoiset tavarat, niin hommaa on riittänyt.
Mökkiä on siivonnut haikeudella. Vastaan on tullut tavaroita jotka ovat olleet omille lapsille tärkeitä pienenä. On tullut vaatteita ja lakkeja joihin ei enää mahduta. Jopa vaippoja ja tuttipulloja. Lisäksi aikaisemman omistajan jäljiltä on löytynyt hienoja noin viisikymmentä vuotta vanhoja kuva-albumeja ja kasvikokoelmia.
Samaan aikaan olemme siivoneet kaupungin kämppäämme. Täältä on löytynyt myös entisien omistajien koulukirjoja ja juttuja.
Sama juttu kummassakin paikassa. Ihmisen elämä on muuttunut pois heitettäviksi tai kierrätettäviksi tavaroiksi. Niihin on ikään kuin liittynyt omistajansa historia, jota me ulkopuoliset nyt luetteloimme ja valkkaamme. Me päätämme nyt niiden arvon.
Haikeutta herättää mökillä se, ettei sen tunnelmaa pääse aisitimaan, saunasta nauttimaan ja luontoa seuraamaan ainakaan vuoteen. Kaupungissa taas se, ettei mene kauaa kun meidänkin lasten koulukirjat pölyttyvät jossakin talon vintillä.
Historiallisten esineiden tonkiminen liittää minut omaan hetkellisyyteenä täällä. Pitää nauttia nyt, kun kaikki on vielä mahdollista.
