“Tänään päättyy 2 ja puolen viiko yhtäjaksoinen työputki. Putki on ollut erittäin antoisa. Olen ollut mukana monenlaisissa, inspiroivissa jutuissa. Toisaalta tällainen työtahti vie koko ajan omia mehuja. Sitä alkaa rutistua kuin pesusieni vedestä.
Olen ollut sparraamassa lajeja, olen ollut kouluttamassa Urheilijasta Valmentajaksi kurssilla ja ties missä. Samaan aikaan olen koettanut järjestää asiat siten etteivät uimarit joutuisi kärsimään poissa-oloistani. Ja tässä olen onnistunut hyvin. Vaikka osa päivistä on alkanut klo 8 aamulla, ja päättynyt klo 21 illalla. Perhettä olen nähnyt melkeistään vain kahdessa kohtaa – aamutoimien yhteydessä ja illalla uinillepainumisen aikaan.”
“Olen kärsinyt tulehtuneesta lihaksesta. Se on pitänyt minut poissa tasapainoisesta harjoituksesta jo joitakin aikoja. Varaa urheilulääkärillä tai fysioterapeutilla käymiselle ei ole. Pitää myös elää. Opintotuki tulee vasta joskus ensi viikolla, ja siitä kaikki rahat on aika lailla käytetty.”
“Mitä teen kesällä? Leiri on tulossa keväällä, eikä minulla ole kesätyöpaikkaa. SM-kilpailutkin ovat pitkällä heinäkuun puolella, joten kotiin lähteminenkään ei houkuta. Ei viitsisi uhrata uintitulosta vain elannon tähden.”
“Leiri vaatii rahaa. Siksi olen ollut nyt paljon töissä. Olen joutunut kiristämään vyötä pärjätäkseni. Noin kolme treeniä per viikko tulee jäämään aina väliin töiden takia.”
“Joutuisi jo tää kevät, ja jäisivät nuo opinnot. Kun ei ehdi niin ei ehdi!”
Yllämainitut puheevuorot ovat yhden läheltäseuraamani uintiryhmän ja sen valmentajan puheenvuoroja siitä, minkälaisella urheilijan- tai valmentajan polulla he kulkevat. Puheevuorot ovat hieman muunneltuja, mutta vireeltään tosia. Me kaikki teemme hurjan määrän kompromisseja arjessamme. Kompromisseihin ajaudumme, koska taloudellinen tilanne, opiskelut, perhe ja terveystilanne pakoittavat meidät siihen.
Kun Uimaliiton “urheilijanpolku” paaluttaa 12,20 uintitunnin perään aikuisurheilijoilla, on tuo tuntimäärä todennäköisesti lähempänä usein tuota kymmentä kuin kahtakymmentä. Oheisharjoittelun kanssa tuntimäärien tulisi nousta noin kolmeenkymmeneen tuntiin.
Tästä voi karkeasti vetää johtopäätöksiä, että kunnolla polulla horjumatta pysyviä aikuisurheilijoita meidän maassamme on vain kourallinen.
Jostain olen lukenut fraasin “priorisoi, priorisoi, priorisoi” huippu-urheiluun liittyen. Olisiko oikeampi fraasi kuitenkin “kompromisoi, kompromisoi, kompromisoi”.
Kevätseminaarin halpa ilmoittautumisaika päättyy parin päivän päästä. Hoida hommasi nyt, ja tule mukaan kevään kuumimpaan valmennuskeskusteluun!kevätseminaari II
Make, et varmaankaan ole sitä mieltä, että omien edellytystensä mukaisesti harjoittelevat SM-tason aikuisuimarit eivät ole urheilijan polulla? Heidän polkunsa vain on erilaisia kuin Olympiamitalistin. Mutta nämä ovat aivan yhtä arvokkaita – urheilijan, seuran ja varsinkin lajin näkökulmasta. Ilman toimivaa aikuisurheilijaverkostoa emme saa tasoamme nousemaan. Toki kv-huipulle ei kompromissien kautta mennä, mutta meillä täytyy ollaa tilaa muullekin. yt. Eero
Pelikirja.com on päiväkirjamainen sivusto. Jos minua eilen nyppi jatkuva kompromissien teko urheilumaailmassa, jossa haluaisi tehdä priimaa ja tasaista laatua, niin kyllä se sai minua nyppiä. Huomenna minua saattavat sitten kiinnostaa muut asiat.
Jos pelkäisin, että lukijat koko ajan tekisivät tulkintoja siitä mitä koetan tarkoittaa, niin voisin jättää kirjoittamisen sikseen. Eli hyvä että tulkintoja tulee. Kiitos niistä!
Ei ole yhtä polkua. Itse asiassa ei ole yhtään polkua. Polun ajatus pitää sisällään sen harhaluulon, että kulman takana olevat jutut tiedetään. Tiedetään mihin polku johtaa.
Urheilija ja valmentaja elävät tässä hetkessä. Ja voivat haaveilla tulevasta. Vasta kun ura on jo luotu, syntyy siitä polku. Ehkä on olemassa suuntia. Tiedetään mihin maasto viettää.
Olipa turhaa viisastelua. Mutta so not