Eilen hoidimme ensimmäisen joukkuepalaverimme. Kuulustelin joukkueenjohtajan osuuden jälkeen kultakin uimarilta tavoitteita, unelmia ja tämän hetkistä olotilaa suhteessa niihin. Muu joukkueenjohto ja Vahtolan Ville olivat yleisönä. Kun uimarit olivat kertoneet omista tavoitteistaan, pyysin “yleisöä” kommentoimaan omista lähtökohdistaan kuulemaansa. Heidän tuli jakaa omia tarinoitaan ja ajatuksia mitä uimareiden mietteet olivat nostattaneet esille. Kokous oli mielestäni varsin onnistunut. Kellään ei ollut kiire mihinkään, ja kokemuksia ja tarinoita vaihdeltiin kuin leiritulilla telttaretken taukopaikalla.

Meinasi unohtua: aamulla uimme “testikilpailun” uimareiden kanssa. Valmentajat kellottivat, ja Ippe toimi kisakoneistona. Jokainen pääsi tekemään yhden tai kaksi “kisastarttia” kunnon keskittymisellä ja hieman normaaitreeniä suuremmin panoksin.

2.5

Tänään on kilpailujen aatto. Se näkyy tunnelman jonkilaisena tiivistymisenä uimahallilla. Uimarit toteuttavat omia rutiinejaan, ja lähetyvät kisaa vahvuuksiensa kautta. Sain kunnian olla tänään AP:n ja Iisakin seurana hallilla. Pojat käyttivät viimeistelyharjoituksiin yhteensä sellaiset viisi tuntia aikaa! Jenna ihmettelikin sitten illalla – “uivatko pojat todellakin noin pitkään?!”. No ei. Kaikki tehtiin vain huolellisesti ja kaikessa rauhassa.

Illan palaverissa Emppu huudettiin kovaan kulkemiseen huomista varten. Hän aloittaa 200sku. Toivotaan myötätuulta matkalle.

Iltalenkin jälkeen kävin AP:n luona tsekkaamassa facebookin ja muita kiellettyjä sivustoja. Luin hänelle otteita kisapäiväkirjastani viime vuodelta. Katselimme valokuvia, turisimme niitä näitä. Ja samalla kartoitimme tulevien päivien maastoa. Eli mitä tulemme tekemään. Polku alkaa hahmoittua.

2.7

Tags: ,