Menikö otsake oikein :) ?

Ajattelen, että viimeistely, ja urheilu yleensä, on kiinni ennen kaikkea hyvistä kehon kuuntelu ja kunnioitustaidoista. Kehon viestit ovat siten keskeisin työkalu urheilijalla. Voisi myös argumentoida että “pää” ja henkinen puoli ovat yhttä tärkeitä. Tai jopa tärkeämpiä. Osittain on näinkin.

Mutta mielestäni viimeistely on ennen kaikkea kehon viestien kuuntelua herkällä otteella. Jos mieli on välissä (toivoen, tulkiten), jää kehon viestejä usein kuulumatta.

Mikä merkitys sitten ajattelevalla, unelmoivalla ja järkeilevällä mielellä sitten on?

Keho ei muista historiaa tai ennusta tulevaa. Keho elää aina tässä hetkessä. Mieli ohjaa ja auttaa tulkitsemaan kehosta nousevia tuntemuksia – mitä kullakin hetkellä on parasta tehdä tuloskunnon eteen.

Jos esimerkiksi tänään, viikko ennen SM-kilpailuja – kulkee todella hyvin, olisi keho tyytyväinen tilanteeseensa. Samoin saattaisi mielikin harhautua kulkemisen illuusioon. Mutta kantaako kulkeminen ensi viikkoon on sitä viisautta, jonka mieli pystyy päättelemään.