Siivosin eilen varastoa/toimistoa uimahallilla. Sulkuaika lähestyy. Löysin muutaman kalvon, jolle oli piirrelty Antti kasvion vetojen trajektoreita (liikeratoja). Kalvot ajoittuvat jonnekin 1995- vuoden tienoille, jolloin pidimme Ökön (Ari Jaakkola, Antin valmentaja) kanssa palaveria siitä miten Antin tekniikkaa saataisi taas ruuvattua samaan menoon kuin aikaisemminkin. Kuten tavallista – saimme kyllä mallinnettua muutoksen ja kohdat tavan joka parannuksen toisi, mutta Antti pystyi ilmeisesti vain joinakin kertoina niitä uintiinsa ajamaan. Taidon opettaminen tai muuttaminen ei ole helppoa.
Kerroin uimareille kalvojen innoittamana Antista – hänen vahvuuksistaan uimarina. Tavasta uida. Kerroin kilpailijan luonteesta ja periksiantamattomuudesta. Lopuksi näytin heille Antin videon youtubesta. Noin 95% uimareista ei ollut edes nähnyt sitä aikaisemmin! Osa ei edes tiennyt, kuka Antti Kasvio oli! Aika hurjaa.
Treeneissä uimme sitten nopeusvedot Anttimaisesti. Sujui ihan ok näin jälkeenpäin ajateltuna.
Mutta joku treeneissä ei vain toiminut. Itsellä oli kurja olo koko päivän, ja vaikka treeni meni suhteellisen ok, jouduin myös puuttumaan tekemiseen. Ja kun lopussa olin jo itsekin aivan poikki, menetin myös pinnani. Uimareista noussut valitus kääntyi takaisinpäin ja vahvistui.
Pidin puhuttelun: “Tekemisen taso ei viimeisinä viikkoina ole ollut sillä tasolla millä oikeasti uimme. Tällaista tasoa varten tänne ei tarvitse tulla ollenkaan. Ainakaan minua se ei motivoi.”
Lopuksi kehotin kaikkia katsomaan peiliin ja tarkistelemaan, minkälainen urheilija sieltä kurkistelee.
Tuo neuvo koskettaa myös minua. Minkälainen valmentaja se sellainen on, joka ajatuu tilanteeseen jossa puhuttelu on ainoa vaihtoehto.
Minulla stressiä tilanteessa on nostanut selkeästi kiireet muussa elämässä, niin töissä kuin siviilissäkin. Ja kun treeneissä toivoisi kaiken toimivan, niin raja tuli vain vastaan. Toisaalta kyseessä on oma valmistautumattomuus – vaikka Antti-teema olikin hyvä.
Juttelin asiasta illalla yhden kolleegan kanssa. Tunsimme ehkä vahvaa veteraaniyhteyttä asiassa?
No nyt muutama päivä palauttelua, ja uudelleen sorvin ääreen.
